Keski-Euroopan ikoninen lehtipuu
Pyökki on Keski-Euroopan metsien valtapuulaji ja ikoninen lehtipuu, joka muodostaa tunnusomaisia yksilajisia metsiä. Keskieurooppalaiseen pyökkimetsään voi hyvin kuvitella Grimmin satujen sankarit, prinssit ratsuineen, halonhakkaajat ja noidat. Pyökkien sileän harmaassa rungossa, oksien holvistossa, lehvien luomassa syvässä varjossa ja kuparinruskeiden edellisvuotisten lehtien kahinassa on jotain sadunomaista.
Pyökin ja kuusen etupiirijako
Pyökki on lauhkean ja mereisen ilmaston puu, jonka levinneisyysalue ulottuu Espanjan pohjoisosista Skandinavian eteläosiin ja idässä Pohjois-Balkanille ja Itä-Romaniaan. Kuusi puolestaan on Fennoskandian ja itäisen Euroopan mantereisen ilmaston ja boreaalisen havumetsävyöhykkeen puu. Pyökin ja kuusen levinneisyyskarttojen perusteella näyttää siltä, kuin ne olisivat sopineet etupiireistä. Selvimmin sen huomaa Etelä-Ruotsissa, missä kuusi on puuttunut kutakuinkin niiltä alueilta, joilla pyökki esiintyy luontaisena.
Kasvupaikan valtaavia kliimakspuita
Pyökki on kuusen tapaan metsäsukkession loppuvaiheen puulaji, joka valtaa kasvupaikan ja varjostuksellaan eliminoi kilpailijat. Molemmat ovat myös tuoreiden ja ravinteikkaiden maiden puita ja kärsivät kuivuudesta. Yhteinen piirre on myös taimien hallanarkuus. Myrskyjä pyökki kestää paljon paremmin kuin kuusi, mutta tammen veroinen se ei ole.
Pyökki on rinteiden puu
Pyökki kasvaa parhaiten kumpuilevassa maastossa – sitä on sanottu myös rinnepuuksi. Kalkkipitoinen ja hienojakoinen maa, jossa on hyvä vesitalous, on pyökille ideaalinen. Tiukassa savessa pyökki ei viihdy. Hyvä tuotos ja laatu edellyttää myös erittäin hyvää kasvupaikkaa.
Etelässä kuivuus kurittaa, pohjoisessa siemensato parantunut
Riittävä sadanta on pyökille elinehto. Ilmaston lämpenemisen aiheuttama kuivuusjaksojen yleistyminen ja piteneminen rajoittaa jo nyt pyökin menestymistä Keski-Euroopan eteläosissa, ja sen kasvun on havaittu heikentyneen myös esimerkiksi Ranskassa ja Saksassa.
Toisaalta taas levinneisyyden pohjoislaidalla Etelä-Ruotsissa on todettu pyökin hyvien siemenvuosien yleistyneen viime vuosituhannen lopulla. Runsaiden siemensatojen väli on lyhentynyt noin seitsemästä vuodesta keskimäärin pariin vuoteen.
Pyökit Suomessa
Istutettuja pyökkejä kasvaa eteläisimmässä Suomessa siellä täällä. Kuuluisia ovat 1930-luvulla istutettu Kastelholman komea metsikkö Ahvenanmaalla, sekä Bromarvin Riilahden kartanon pyökit, joiden historia juontaa 1920-luvulle. Ankarat pakkastalvet 1980-luvulla kurittivat pyökkejä pahoin esimerkiksi Arboretum Mustilassa, mutta uudemmat istutukset ovat menestyneet hyvin. Solbölen tutkimusmetsän puut puolestaan ovat kasvaa jurottaneet hitaasti eivätkä juuri tee vaikutusta katsojaan. Meilläkin jotkut pyökit ovat alkaneet tuottaa siementä ja taimia.
Realismia pyökin suhteen
Vaikka ilmastomme on ennustettu muuttuvan keskieurooppalaiseksi ja kasvillisuusvyöhykkeiden siirtyvän vähitellen kohti pohjoista, on pyökin tulevaisuus tuntematon, tai ainakin sillä olisi edessään pitkä tie metsätalouspuuksi meillä. Sen menestymiseen vaikuttavia tekijöitä ovat ankarat pakkastalvet, kuivuusjaksot sekä oikean alkuperän ja sopivan kasvupaikan valinta.
Uusia pieniä pyökkiesiintymiä on kuitenkin syntymässä sinne tänne, kun taimitarhojen pyökintaimet matkustavat takakontissa kokeilunhaluisten metsänomistajien kotitiloille. Paahteiselle tai hallanaralle paikalle ei taimia kannata istuttaa, ja suojaaminen jäniseläimiltä on välttämätön.
Metsänviljelyn puulajeista uunituore raportti
Pyökistä emme siis saa pikaista apua kuusen ongelmiin, mutta on paljon parempiakin vaihtoehtoja. Se käy ilmi Luonnonvarakeskuksen vastikään valmistuneesta synteesiraportista, johon voi tutustua lopussa olevasta linkistä.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään